Säännöt

Yhdistyksen LAPPILAISET OPISKELIJAT OULUSSA LAPIO r.y:n säännöt
Päivätty: 2023-02-09

1 LUKU) YHDISTYKSEN TARKOITUS, ALUE JA KOTIPAIKKA 

1§ Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä Lapio, nimi on Lappilaiset Opiskelijat Oulussa Lapio, ja sen kotipaikka on Oulu. 

2§ Lapion tarkoituksena on kehittää ja tukea jäsentensä lappilaista identiteettiä ja pyrkiä kotiseutuhengen saattamiseen sille kuuluvaan arvoon. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Lapio pitää yhteyksiä sitä lähellä oleviin järjestöihin ja yhteisöihin, järjestää tutustumiskäyntejä, illanviettoja, urheilutapahtumia  tai muita tapahtumia ja yhdistyksen tarkoituksen mukaista toimintaa. Yhdistys voi omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista irtainta tai kiinteää omaisuutta.  

3§ Lapio edustaa Lapista kotoisin olevia, Lapin kotiseudukseen tunnustavia ja Lappiin sukulaissuhteita omaavia Oulun seudun korkeakoulujen opiskelijoita tai entisiä opiskelijoita ja henkilökuntaa

2 LUKU) LAPION JÄSENET 

4§ Lapioon kuuluu varsinaisia jäseniä, veteraanijäseniä joita näissä säännöissä kutsutaan vanhimuksiksi, kannatusjäseniä ja kunniajäseniä. 

5§ Lapion varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä  henkilön, joka täyttää 3§:ssä mainitut kriteerit. 

6§ Vanhimuksiksi voivat liittyä ne entiset varsinaiset jäsenet, jotka ovat päättäneet opintonsa tai jäseneksi liittyvä entinen opiskelija. Vanhimuksella on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta Lapion kokouksissa. 

7§ Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, kunta tai muu oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa aatteellisesti tai taloudellisesti tukea Lapion toimintaa. Kannatusjäsenellä on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. 

8§ Lapio voi kantaa jäseniltään jäsenmaksua ja liittymismaksua. Jäsenmaksun ja liittymismaksun suuruus päätetään syyskotakäräjillä ja jäsenmaksu kannetaan kerran vuodessa. Kunniajäseniltä ei jäsenmaksua peritä. 

9§ Lapiolla on oikeus erottaa jäsenensä, joka käyttäytymisellään on huomattavasti vaikeuttanut Lapion toimintaa tai jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, jotka hänellä on Lapiota kohtaan. Päätös erottamisesta tehdään Lapion hallituksen kokouksessa. Mahdollisesta erottamismenettelystä on ilmoitettava erotettavalle henkilölle vähintään viikkoa ennen kokousta, jossa asiaa käsitellään. . Erotettavalla jäsenellä on oikeus saattaa asia kotakäräjien ratkaistavaksi 1kk kuluessa erottamispäätöksestä, jolloin hallituksen on kutsuttava kotakäräjät koolle viipymättä. 

10§ Kunniajäseneksi voidaan kutsua: 

a) Lapion jäsen, joka kirjallisilla ansioillaan tai kansalaiskuntonsa perusteella on tullut 

huomatuksi tai joka on osoittanut erityistä harrastusta Lapiota kohtaan ja edistänyt 

sen pyrkimyksiä.

b) Muunkin edellä mainituilla tavoin ansioituneen henkilön, joka on saavuttanut Lapion luottamuksen ja kunnioituksen. Päätös kunniajäseneksi kutsumisesta tehdään Lapion varsinaisessa kokouksessa. Kunniajäsenellä on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Päätöksestä voi valittaa kuukauden kuluessa Lapion kokoukselle. Mikäli kunniajäsen on varsinainen jäsen, pätee häneen se, mitä varsinaisen jäsenen oikeuksista on edellä sanottu. 

3 LUKU) LAPION HALLINTO JA KOKOUS 

11§ Päätäntävalta Lapiossa kuuluu Lapion kokoukselle, jota näissä säännöissä kutsutaan kotakäräjiksi. Lapion kotakäräjät ovat joko varsinaisia tai ylimääräisiä. Varsinaisia kotakäräjiä ovat syyskotakäräjät ja kevätkotakäräjät. Muut kotakäräjät ovat ylimääräisiä. Lapion hallituksella on toiminta- ja päätösvalta yhdistystä koskevissa asioissa näiden sääntöjen 4. luvun mukaisesti. 

12§ Kotakäräjät kutsuu koolle Lapion hallitus. Ylimääräiset kotakäräjät on kutsuttava koolle, jos niitä pyytää 1/10 Lapion äänioikeutetuista jäsenistä kirjallisesti hallitukselta. Lapion varsinaisista kokouksista tiedotetaan yhdistyksen virallisella tiedotuskanavalla, joka valitaan vuosittain yhdistyksen kokouksessa tai Oulun yliopiston kampuksella olevalla ilmoitustaululla vähintään 7 päivää ennen kokousta. 

13§ Lapion kotakäräjät päättää säännöistä, kunniajäseneksi kutsumisesta ja jäsenten aloitteista. Syyskotakäräjillä, jotka pidetään joulukuun 14 päivään mennessä , käsitellään seuraavat asiat: 

1) Kokouksen avaus

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3) Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4) Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5) Hallituksen vaali

6) Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta

7) Talousarvion vahvistaminen

8) Jäsenmaksujen ja liittymismaksujen suuruuden ja kantotavan määrääminen

9) Toimintasuunnitelman vahvistaminen, sekä

10) Muut esille tulevat asiat  

Kevätkotakäräjillä, jotka pidetään toukokuun 14 päivään mennessä, käsitellään seuraavat asiat: 

1) Kokouksen avaus

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi 

ääntenlaskijaa

3) Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4) Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5) Tilinpäätöksen vahvistaminen

6) Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen, sekä

7) Muut esille tulevat asiat 

14§ Äänestyksissä ja vaaleissa on yksinkertainen ääntenenemmistö riittävä, mikäli näissä säännöissä ei ole toisin määrätty. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. 

15§ Päätöksen tekeminen ensimmäistä kertaa käsiteltävänä olevasta asiasta siirretään seuraavaan kokoukseen, jos vähintään yksi kolmasosa kotakäräjille osallistuvista äänioikeutetuista jäsenistä sitä vaatii. Uudistetusta pöydällepanosta päätetään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Sääntöjen muuttamista koskevaa asiaa älköön ratkaistako kotakäräjillä, joilla asia on ensimmäistä kertaa esillä, ellei 5/6 läsnäolevista äänioikeutetuista jäsenistä äänestä asiaa kiireiseksi. Muutoin asia siirtyy ratkaistavaksi seuraaville kotakäräjille. Päätös sääntöjen muuttamisesta edellyttää 3/4  enemmistön annetuista äänistä. 

4 LUKU) LAPION HALLITUS 

16§ Lapion hallituksen tehtävänä on Lapion toiminnan organisointi ja johtaminen sekä Lapion kotakäräjien hyväksymien sääntöjen valvonta. Näissä asioissa hallituksella on toiminta- ja päätösvalta. Hallitukseen valitaan syyskotakäräjillä vuoden kestäväksi toimikaudeksi puheenjohtaja, 3-9 varsinaista jäsentä, sekä 0-5 varajäsentä, jotka eivät ole henkilökohtaisia. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin sekä rahastonhoitajan. 

17§ Mikäli joku hallituksen jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, voivat Lapion kotakäräjät valita hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

18§ Hallitus on päätösvaltainen, kun kokouksessa on hallituksen jäsenistä paikalla puolet mukaan lukien puheenjohtaja tai tämän ollessa estyneenä, varapuheenjohtaja. 

5 LUKU) LAPION TALOUS 

19§ Lapion taloutta hoidetaan kalenterivuodeksi vahvistetun talousarvion mukaan. 

20§ Lapion tilikausi on kalenterivuosi. Tilejä tarkastamaan ja omaisuuden hoitoa valvomaan Lapio valitsee syyskotakäräjillä seuraavaa kalenterivuotta varten toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan. 

21§  Toiminnantarkastus pitää tapahtua tilivuoden päätyttyä. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajalle vähintään kuukautta ennen kevätkotakäräjiä. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkotakäräjiä. 

6 LUKU) ERINÄISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 

22§ Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja.  

23§ Lapion kotakäräjät vahvistaa yleiset ohjeet hallituksen johtamaa toimintaa varten. 

24§ Päätös Lapion purkamisesta tehdään kaksilla Lapion varsinaisilla kotakäräjillä. Ensi kertaa ehdotusta äänestettäessä on sen saatava 3/4 annetuista äänistä taakseen. Toisilla kotakäräjillä päätös vahvistetaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Purkautuneen Lapion omaisuus luovutetaan samoja tarkoitusperiä edistävään toimintaan yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla.

25§ Lapion toiminnassa noudatetaan muilta osin yhdistyslakia. 

26§ Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.